Betonia ja rengassavua.

Kerrostalokodin sisustus 2014
Olohuoneen betoninen tunnelma.
Kerrostaloasunnon sisustussuunnittelu 2014
Räyhäkkä makuuhuoneen fototapetti.

Nyt esittelen ensimmäisen suunnittelukohteen, jonka toteutus on tehty yhteistyössä Cotico-remontin kanssa. Helmikuussa päivitin Facebookin puolelle pari kurkistuskuvaa tästä kodista, kun kävin työmaakäynnillä moikkaamassa remonttimiestämme Allania. Silloin tapetit oli saatu seiniin ja ovenkarmilistoja maalattiin. Nyt uudet kalusteet ja tekstiilitkin on löytäneet paikkansa ja voin esitellä kuvia lopputuloksesta.

Projekti lähti liikenteeseen viime vuoden loppupuolella, kun Markuksen kerrostalokodissa oli putkiremontti meneillään. Markus tuumi, että samassa remonttitohinassa on järkevää uudistaa myös muun kodin pinnat, muutamat kiintokalusteet sekä irtokalustus. Hän oli asunut asunnossa jo muutaman vuoden, joten tilan ominaisuudet oli käyneet tutuiksi. Markus oli tilannut jo keittiön aloittaessamme yhteistä suunnitteluprojektia, joten keittiön tyyli ja värimaailma toimivat muunkin kodin sisustuksen lähtökohtana. Kaksion kokoisessa asunnossa on tärkeää säilyttää yhtenäinen sävy- ja tyylilinja. Näin asunnon neliöt saadaan tilavimman tuntuisiksi.

Tilan tuntua ja avaruutta havitellaan usein myös vaaleilla seinäpinnoilla – muttei tässä kodissa! ;) Täällä makuuhuoneessa savuaa rengas ja olohuoneen seinät on betoniset. Markuksen toiveena oli saada seiniin eloa ja näyttävyyttä niin, ettei tauluja tarvita. Olohuoneen paria seinää verhoaa Seinäruususta hankittu betonia jäljittelevä tapetti. Tapetti on hämmästyttävän aidon betonin näköinen ja se muuttaa tehokkaasti ilmettä luonnonvalon mukaan. Tapetin elävä pinta häivyttää proput ja videotykki maastoutuu tasasävyistä seinäpintaa paremmin. Makuuhuoneeseen päädyttiin sijoittamaan näyttävä fototapetti ja Seinäruususta on hankittu tämäkin ihanuus!

Muuta sisustusta määrittelee vahvasti olohuoneen videotykki ja makuuhuoneen TV. Kalusteet sijoiteltiin näiden elementtien ympärille toimivaksi. Kalustus haluttiin pitää simppelinä ja selkeänä. Kodissa on nyt kaikki tarvittava, eikä mitään ylimääräistä. Markus halusi säilyttää vanhasta sisustuksesta ainoastaan lilat, pimentävät sivuverhot, jotka sijoitettiin olohuoneeseen. Muut kalusteet ja tekstiilit on hankittu uuteen sisustukseen sopivaksi.

Valmis sisustussuunnitelma-kansio oli Markuksella käsissä jo viime vuoden lopussa. Samalla sovittiin, että minun kauttani hoituu muun muassa tapettien asennus, kunhan ajankohta on muun remontin osalta sopiva. Sisustussuunnitelma-kansio toimii hyvänä ostoslistana ja Markus pääsi heti hankkimaan ja tilaamaan suunnitelman mukaisia sisustustuotteita. Useat tuotteet on tilaustavaraa ja joitakin tuotteita voi joutua odottamaan tehtaalta kuudesta kahdeksaankin viikkoa. Markus oli halukas muuttamaan asuntoon heti, kunhan putki- ja muut remontit olivat valmiit. Suunnitelma aikataulutettiin siten, että hän sai kalusteet heti remontoituun asuntoon.

Asuntoa kuvatessa juteltiin Markuksen kanssa projektin kulusta. Markus kertoi projektin olleen hyvin sujuva, eikä hänellä ollut moitittavaa. Hän kertoi, että suunnittelijan käyttäminen auttoi aikataulussa pysymisessä. Hänellä oli remontin aikaan hyvin kiireistä töissä, eikä hänellä olisi ollut itsellä aikaa sisustusasioiden miettimiseen. Oli helppoa delegoida tehtävä ammattilaiselle. Näin vältyttiin myös virhehankinnoilta. Markus kuvaili, että suunnittelun hinta ei ole kokonaiskustannuksiin nähden hänen mielestään ollenkaan hassu. Asiaa voi ajatella niinkin, että summa voi olla yhden kalustevirhehankinnan arvoinen.

Kiitos Markukselle vielä mielenkiintoisesta suunnitteluprojektista ja kommenteista. Oli hienoa kuulla, että asunto on täyttänyt toiminnalliset toiveet ja tunnelmakin on kohdillaan! Viihtyisiä hetkiä uudistuneeseen kotiin! Lisää kuvia nettisivujen portfoliossa!