Tärppitietoa uudistuneista nettisivuista.

  • Artikkelin kategoria:mediassa / uutta
Nettisivujen ilmeideointia.
Nettisivujen suunnitteluvaiheen ilmeideointia.

Uudet nettisivut on olleet nyt käytössä viikon päivät ja olen saanut ilokseni runsaasti positiivista palautetta! Sivuja on luonnehdittu muun muassa kattavaksi sisällöltään ja helposti navigoitavaksi. Kiitän palautteen antajia ja toivon palautetta myös jatkossa!

Nettisivujen uudistamisen sysäsi liikenteeseen uusi yritysilme, mutta myös huomioni nettisivukäyttäytymisestä. Haluan sivujen palvelevan asiakkaita, lukijoita ja muita inspiroitujia mahdollisimman hyvin, joten muutos oli myös tämän vuoksi ajankohtainen ja tervetullut!

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa – toiminee tässäkin yhteydessä. Heti ensimmäiselle sivulle avautuu portfolio tehdyistä töistä ja sieltä saa myös käsitystä suunnittelijan kädenjäljestä. Portfolio sisältää kuvia muutamista suunnitteluprojekteista. Uusien kuvauskohteiden myötä portfoliosivukin päivittyy uudella kuvamateriaalilla. Tällä viikolla kävin kuvaamassa Markuksen kerrostalokodin, jossa vahvana tunnelmanluojana toimii seinät. Uusia kuvia on siis lähiaikoina luvassa!

Blogikin löytyy nyt täältä samalta sivustolta. Blogi jatkelee samoin kujein, kuten aiemmin. Blogista löytyy muun muassa portfolio -sivun kohteista kattavampi esittely. Suosittelen myös kurkkaamaan Cotico Remontin -blogiin, josta voi jatkossa bongata myös minun kirjoittelujani.

Palvelut-sivu esittelee kevyesti yrityksen palvelutarjonnan. Sivuilla on myös linkit Sisustussuunnittelijat SI:n -sivuille sekä Cotico Remontin -sivuille, joista löytyy hyvää lisätietoa.

Some-linkeistä pääsee Facebookiin, Twitteriin ja Pinterestiin. Facebook ja Twitter onkin vanhoja tuttuja, mutta Pinterest-sivut on uutta! Suosittelen lämpimästi Pinterestin käyttöä kaikille sisustajille! Sinne on helppo kerätä omaa tyylikansiota. Itselleni paikka toimii erinomaisena inspiraation lähteenä ja haluan jakaa ideoita myös teidän kanssanne. Yhteisen inspiroitumisen puolesta!

Tervetuloa surffaamaan kaikilla Designstudio Piian linjoilla! ;)