Aihearkisto: inspiraatio


Naisten Pankin joulutori-ilme.

Naisten Pankki Tampere pyysi minua tänä vuonna visioimaan joulutorimökkinsä visuaalista ilmettä. Tehtävä oli minulle mieluinen, sillä tämän tyyppisessä projektissa en olekaan ollut mukana.

Naisten Pankki Tampere on aiemminkin ollut Tampereen Keskustorin Joulutorilla mukana ja torimökin toimivuuteen ja houkuttelevuuteen kaivattiin apuja. Suurin haaste oli tuotteiden esillepano siten, että kaikki tuoteryhmät saadaan mukavasti esille ja shoppailijoiden hypisteltäväksi. Torimökki tarjosi myös omat haasteensa, sillä mitään kiinteitä muutoksia ei mökin ulkoasuun saanut tehdä.

Useat myyntituotteet ovat kivasti Naisten Pankin sävyihin puettuja, joten somistukseen oli luontevaa napata pohjasävyksi Naisten Pankin musta. Puiset mökinseinät niitattiin piiloon mustalla puuvillakankaalla. Näin saatiin rauhallinen ja yhtenäinen tausta tuotteille.

Toiseksi somistuksen kulmakiveksi muodostui puulaatikot, joihin tuotteet sijoitettiin esille. Näin tummatkin tuotepakkaukset pääsevät mukavammin näkyville (ei huku tummaan taustaan). Lisäksi puulaatikot tuovat kivasti perinteistä joulutunnelmaa. (Tulipa mieleeni, että tuollaisessa puulaatikossa olisi hauska kuljettaa joululahjoja tai puulaatikko voisi toimittaa perinteistä joulukorin virkaa, kun läheiselle halutaan toimittaa esim. kattava herkkupaketti!! :))

Naisten Pankin sävyihin kuuluu lisäksi logon pirtsakat värit, joten kaveriksi näille sävyille mökin myyntiaukko somistettiin värikkäällä valorimpsulla. Muu somistus ja esillepano toteutettiin näitä visuaalisia kulmakiviä tukien.

Naisten Pankin mökissä on myynnissä vähän jokaiselle jotakin. Myynnissä on muunmuassa kahvia, teetä, glögiä, tossuja, tarinasukkia, jääkiekkokirjoja, kransseja ja kotimaisista marjoista tehtyjä hyytelöitä sekä glögejä. Käykäähän tunnelmoimassa Tampereen sydämessä Keskustorilla!

Kiitos Naisten Pankki Tampereelle mukavasta suunnittelu- ja somistusprojektista!

Lisätietoa Naisten Pankin toiminnasta saat täältä: https://www.naistenpankki.fi/.

Matkalla joulutorille somistelemaan.

Matkalla joulutorille somistelemaan.

Joulutori avoinna 22.11.2015 asti

Joulutori avoinna 22.11.2015 asti

Somistelu meneillään.

Somistelu meneillään.

Kranssiverkko asettuu paikoilleen.

Kranssiverkko asettuu paikoilleen.

Tuotteiden esillepanoa.

Tuotteiden esillepanoa.

Tuotteiden esillepanon kulmakivi - puulaatikot.

Tuotteiden esillepanon kulmakivi – puulaatikot.

Kojulla on myynnissä Naisten Pankin omia logotuotteita.

Kojulla on myynnissä Naisten Pankin omia logotuotteita.

 


Talvi tulee kotiin.

talvikoti

Ulkona sää viilenee ja hämärtyy. Siksipä oma koti alkaakin tuntua houkuttelevalta pesältä, jossa ollaan turvassa tuulelta ja viimalta sekä pilkkopimeydeltä. Syksy onkin aikaa, jolloin hyvin herkästi sisustusinto iskee ja on kiva somistella kotia talvisempaan asuun.

Itse huomaan kaipaavani ympärille syviä sävyjä, pehmeitä materiaaleja sekä elävää tulta (enkä ole varmasti ainoa). Työhuone sai vastikään tehostetta petrolinharmaan seinän muodossa. On se vaan hassu juttu, miten noinkin pienellä asialla voi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti huoneen tunnelmaan. Huoneeseen tulvii pohjoisen puoleista viileämpää luonnonvaloa ja huone tuntui aiemmin hieman kylmältä. Nyt uuden tehosteseinän myötä, huoneessa on eritavalla tunnelmaa ja lämpöä, vaikka itse maalin sävy ei edustakaan perinteistä lämpimiin sävyihin määriteltävää väriympyrän sävyä.

Olen jokusen aikaa haaveillut myös taljasta. Nyt sellainen lämmittää takan äärellä majailevassa lepotuolissa. Pimeänä talvi-iltana on mukavaa tassutella mummon kutomissa villasukissa ja kääriytyä viltin ja taljan mutkaan köpsöttämään. Lämpimät materiaalit paitsi lämmittävät kehoa myöskin tuovat tehokkaasti pehmeää kodikasta tunnelmaa. Tuntuu, että kesällä pärjää pienemmällä tekstiilimäärällä, mutta talvella pehmeitä materiaaleja haalii enemmän ympärilleen. Juuttimatto vaihtuu paksumpaan nukkamattoon ja tuoleja verhoillaan taljoilla.

Pimeyden selätän takkatulella, kynttilöillä ja erilaisilla valorimpsuilla. Tällaiset eivät kesällä toimi yhtä tehokkaana tunnelman luojana. Tehokkaimman kombon mielestäni saa, kun sijoittelee tasapainoisesti useamman tunnelmavalon lähteen ympäri kotia. Tykkään myös valaista ulkotiloja ja on suuri plussa, mikäli valonlähteet sijaitsevat hyvän tuijottelunäkymän päässä kotisohvalta. Kynttilöitä hyllyllä, tulta takassa, valorimpsu kehystämässä julistetaulua ja pari kivaa ulkovaloa. Tällaisella setillä on mukava tunnelmoida aina kevääseen asti!

Tunnelmaa syksyyn ystävät!

 


Viherkasvivillitys.

Vihersisustaminen

Vihersisustaminen

 

Viherkasvi

Pikku-hiljaa viherkasvit on tehneet tuloaan ja nyt ne on vallanneet ja villinneet minunkin mieleni. :)  Sisustuslehtiä selatessa huomaan, että viherkasveista on tullut yhä näyttävämpi osa sisustusta. Kasveja käytettiin mielestäni hetki sitten pieninä, graafisina elementteinä, mutta nyt kodeissa rönsyilee runsaat ja kookkaat Peikonlehdet. Kasveissa saa olla tietynlaista huolettomuutta ja näin ne jatkavat sulavasti ikkunanäkymistä pilkottavia luonnonmuotoja.

Viherkasvit tuo tehokkaasti kodikasta ilmettä kotiin. Ja niitä voi kekseliäästi käyttää lähestulkoon kaikissa kodin tiloissa. Yrtit saa rönsyillä keittiössä eri vihreiden röykkiöinä ja kasvitaulun voi sijoittaa vaikka pesuhuonetta koristamaan. Viime vuosina on kehitelty mielenkiintoisia valmisratkaisuja  kasvien esillepanoon, mutta luovuutta käyttämällä vaihtoehtoisia ratkaisuja löytyy lukemattomasti. Ja jos runsaat kasviasetelmat ei tunnu omalta jutulta, niin yhtä hyvin voit sijoittaa trendikkään pienikokoisen amppelin tai yksittäisen viheroksan maljakkoon. Riippuu hyvin paljon muusta kodin sisustuksesta, että millainen kasviratkaisu sopii ympäristöön. Ja kannattaa miettiä – haluaako kasvien toimivan itse katseenvangitsija muuten seesteisessä tilassa vai riittääkö jokin pieni kaunis yksityiskohta elävyyttä tuomaan?

Vihreiden kasvien kanssa sopii käyttää monenlaisia pirtsakoita värisävyjä. Esimerkiksi syvän vihreä kasvi yhdistettynä pähkinäpuisiin kalusteisiin luo houkuttelevan pohjan esimerkiksi vaalean turkoosin, keltaisen tai korallin sävyn käyttämiseen samassa sisustuksessa. Ja tähän värikomboon vaikutta olennaisesti onko ympäröivissä seinissä käytetty valkoisen maalin sijasta esimerkiksi tumman harmaata. Tällaisena lisävärin tuojana voi toimia esimerkiksi siivouspäivien yhteydessä vaihtuva leikkokukkakimppu!

Millainen vihersisustaja sinä olet? Keräsin Pinterestiin taulun, jossa voit inspiroitua aiheesta: Vihersisustaminen.


Joulukoti.

Joulu

Näin sitä pyörähdettiin joulukuun puolelle! Jouluolo valtasi minut aamulla ruokakaupassa. Valitsin hyllystä lounassalaattia ja pysähdyin kuuntelemaan kaupassa soivia joulusävelmiä. Sävelmistä välittyi jonkinlainen kiireettömyys ja tunnelmointi! Ihanaa – kohta se joulu on!

Joulun tunnelmaan on hyvä alkaa virittäytyä näillä hetkillä somistuksen voimin! Kokosin Pinterestiin ”joulusomistus” -taulun. Sieltä voit hakea inspiraatiota jouluiseen kotiin! Minua ihastutti erityisesti kuvien pienet havukasvit ja kuuset, jotka voi sijoittaa rennosti esimerkiksi paperipussin sisään. Tällainen kokonaisuus on ehkä pakko käydä hankkimassa täydentämään kodin jouluista ilmettä!


Tamperelainen Torni.

Saatiin Sisustussuunnittelijat SI ry:n kanssa pieni esittelykierros Tampereen uudessa Torni hotellissa. Pääsimme tutustumaan pariin erilaiseen hotellihuoneeseen ja muutamiin yleisiin tiloihin. Ja täytyy sanoa, että ikkunanäkymät oli todella vaikuttavat!

Hotellissa Tampere toimii elävänä tauluna tilassa, kuin tilassa isojen ikkunoiden kautta. Kaupungin näkymä ja värimaailma oli tuotu kivasti myös sisustukseen. Hotellihuoneiden väripalettiin kuului vahvasti esimerkiksi syvä punaisen sävy ja ikkunanäkymissä törötti samansävyisiä talojen kattoja.

Hotellin lattia- ja seinäpinnoissa oli käytetty uniikkeja printtejä, joiden kerrottiin kuvaavan Tampereen historiaa. Ihastuin käytäviin, joissa oli käytetty printattua kokolattiamattoa lattian lisäksi myös seinässä. Matto tuo kivan ilmeen lisäksi rutkasti lämpöä ja pehmeyttä.

Hotellin kruunaa Moro Sky Bar terasseineen. Sieltä aukeaa hotellin mahtavimmat näkymät yli Tampereen kaupungin ja terassille on koottu erilaisia oleskeluryhmiä, kunkin maun mukaan!

Näkymä Torni hotellin hotellihuoneesta.

Näkymä Torni hotellin hotellihuoneesta.

Tornihotellin hotellihuoneessa altaan äärestä voi katsella verhon läpi ikkunasta maisemia.

Allas ja peseytymisalue on jaettu muusta hotellihuoneesta osittain vain kevyellä verholla.

Tornihotellin hotellihuoneen uniikki fototapetti.

Hotellihuoneen uniikki fototapetti.

Viestivät pesuaineet :).

Viestivät pesuaineet :).

Hotellin käytävien omaleimainen ilme on tuotu tilaan suunnitellulla kokolattiamatolla, jota on asennettu veikeästi myös seinään.

Hotellin käytävien omaleimainen ilme on tuotu tilaan suunnitellulla kokolattiamatolla, jota on asennettu veikeästi myös seinään.

Chillailutila.

Chillailutila.

Kattoterassilla.

Kattoterassilla.

Kattoterassin baaritiskillä.

Kattoterassin baaritiskillä.

Kattoterassin herkullinen tuolivalinta ja mieletön näkymä.

Kattoterassin herkullinen tuolivalinta ja upea näkymä!


Torni.

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Torni Tampere / kuva: Aki Rask (lähde: www.rantapallo.fi)

Tällä viikolla 15.10. avattiin Tampereelle Suomen korkein hotelli – Solo Sokos Hotel Torni Tampere. Tähän 88 metriä korkeaan  hotelliin on haettu muunmuassa sisustusinspiraatiota Tampereen kaupungin tarinasta. Pääsemme loppukuusta tutustumaan opastetulla kierroksella Sisustussuunnittelijat SI:n -porukalla tähän hotelliin. Kuvien perusteella hotelli näyttää hyvinkin viihtyisältä ja onhan ne näkymät kaupungin yli varmasti aivan mahtavat! Mielenkiinnolla odottelen loppukuuta! :) Palailen fiilistelyjen kera asiaan tutustumisen jälkeen.


DIY betonitaso.

Tykkään rouheista ja tehdasmaisistakin materiaaleista. Betoni on yksi suosikkimateriaalini. Se on kaunis niin lattiassa, seinässä kuin työtasonakin. Törmäsin tee-se-itse betonitasoon. Taso valetaan paikanpäällä ja työstäminen onnistuu henkilöltä, jolla pysyy mukavasti työkalut hanskassa. Tasoon saa myös erilaisia reunamuotoja listan avulla. Z Counterformin sivuilla olevasta videosta saa käsityksen tekemisen helppoudesta!

Betonitasoa keittiössä.

Betonitasoa keittiössä.

 

keittiön betonitaso

Betonitasoa keittiössä 2

Betoninen sohvapöydän kansi / kuvaaja Riikka Kantinkoski http://weekdaycarnival.blogspot.fi/2012/10/diy-concrete-table.html

Betoninen sohvapöydän kansi / kuvaaja Riikka Kantinkoski weekdaycarnival.blogspot.com

Betonia kylpyhuoneessa.

Betonia kylpyhuoneessa.


Pehmeiden sävyjen koti.

Sisääntulo

Valoisa ja avara sisääntulo toivottaa tervetulleeksi kerralla isommankin jengin.

Näkymä eteisestä ruokailutilaan ja olohuoneeseen.

Eteisestä avautuu ilmava näkymä keittiön ja ruokailutilan kautta aina olohuoneeseen asti.

Keittiö.

Keittiö on rakennettu harmaan ja wengen sävyillä.

Keittiön saareke.

Kaunis aktiivihiilituuletin koristaa reilun kokoista saareketta.

Näkymä olohuoneesta sisääntuloon.

Sisääntulon veikeänä vaateripustimena toimii Muuton Dot -koukut.

Näkymä keittiöstä olohuoneeseen.

Olohuoneen päätyseinä on verhoiltu sisustuspaneelilla. Jumbo-kokoinen nahkasohva vastaanottaa rentoutujat. Palkintoja voittanut Agatha piccola -valaisin on olohuoneen ehdoton kruunu!

Wc.

Raikas wc, jonne on teetetty mittatilauskalusteet.

Wc:n peili-ihanuus.

Wc:n peili-ihanuus.

TV-huoneen sävyjä.

TV-huoneen sävyjä.

Työ-/jumppahuone.

Työ-/jumppahuone muuntuu tarpeen mukaan. Huoneen sisustus jätettiin väljäksi ja 1 seinä täytettiin kirkaspeilisillä liukuovikaapeilla, jotta jumppaaminen ja treenaus onnistuu vain mattoa siirtämällä.

Makuuhuone.

Makuuhuoneessa sängynpäädyn virkaa toimittaa tehostetapetti. Ratian Saaristo-sarjan arkut säilövät sisäänsä kirjat ja toimivat lämminhenkisinä yöpöytinä.

Ihanan tilava pukeutumis-/vaatehuone.

Ihanan tilava pukeutumis-/vaatehuone.

Wc 2.

Wc 2:seen on myös teetetty mittatilauskalusteet ja wc-istuinseinää koristaa tiililaatta.

Wc 2:sen rouhea tiililaatta.

Wc 2:sen rouhea tiililaatta.

Kodinhoitohuoneen ja wc:n lattia on samaa laattaa.

Kodinhoitohuoneen ja wc:n lattia on samaa laattaa. Pehmeän harmaat kalusteovet ja vetimet muodostavat mielenkiintoisen väriparin.

Kodinhoitohuoneen allaskaapisto.

Kodinhoitohuoneen allaskaapisto.

Saunaseinän lasiosat kehystettiin näyttävästi puulistalla.

Saunaseinän lasiosat kehystettiin näyttävästi puulistalla.

Sauna, jonka pinnat on tehty utuisensävyisellä jättiläistuijalla.

Sauna, jonka pinnat on tehty utuisensävyisellä jättiläistuijalla.

Kylpyhuoneen mosaiikkilaatoitetut säilytyshyllyt tekevät tilasta omaleimaisen.

Kylpyhuoneen mosaiikkilaatoitetut säilytyshyllyt tekevät tilasta omaleimaisen.

Eijan ja Kimmon kanssa minulla on ollut ilo toteuttaa useampikin suunnitteluprojekti. Aloittelimme yhteisen matkamme heidän edellisestä asunnostaan, johon he pyysivät parin tunnin sisustuskonsultointiapua. Asunnon haastekohdat saatiin fiilattua kivasti kuntoon ja pääsin ilokseni myöhemmin mukaan tähän heidän uuden omakotitalonsa rakennushankkeeseen. Ennestään tuttujen ihmisten kanssa oli helppoa lähteä viemään sisustusprojektia eteenpäin.

Yhteistyökumppaniksikin valikoitui tuttuja ihmisiä. Hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistyö on sujuvaa ja mutkatonta! Tämä heijastuu sekä itse rakennusprojektiin että lopputulokseen.

Tämän kodin erityispiirteitä ovat avarat ja valoisat tilat sekä pehmeiden luonnonsävyjen verhoamat pinnat.

Tilava ja valoisa eteisaula toivottaa tervetulleeksi kerralla isommankin porukan. Eteisestä avautuu yhtenäinen tila, jossa sijaitsee keittiö, ruokailutila ja olohuone. Eteisestä katse kulkeutuu olohuoneen peräseinälle, jonne asennettiin sisustuspaneeli katseita vangitsemaan. Paneeliseinällä on myös parit sisustusvalaisimet, jotka korostavat pintaa.

Keittiö on tilava ja suurta saareketta koristaa kaunis aktiivihiilituuletin. Keittiö on moderni ja linjakas. Sävymaailma tekee siitä tunnelmallisen ja kotoisan. Pelkkää valkoista pintaa ei keittiöön haluttu. Entisestä kodista kulkeutunut ruokaryhmä löysi paikkansa myös uudesta kodista. Vaikka kuvauskeikalla Eijan kanssa juteltiinkin, että hänen pohtimat valkonahkaiset ruokatuolit olisivat myöskin aika herkku-valinta. ;)

Olohuonetta koristaa suuri nahkainen sohva ja huoneen kruununa toimii näyttävän kaunis designvalaisin. Wc:t ovat raikkaan vaaleita. Eteisen wc:ssä katseenvangitsijana toimii näyttäväkehyksinen peili ja kodinhoitohuoneen yhteydessä sijaitsevassa wc:ssä tiilimäinen tehostelaatta. Kalusteet on teetetty mittatilauksena, joten ne sujahtavat moitteettomasti paikoilleen.

Pelihuone/vierashuoneeseen sijoitettiin entisen kodin olohuoneessa palvellut kulmasohva. Huoneen värimaailma noudattaa muun kodin värimaailmaa, mutta astetta tummempana versiona. Tilaa piristää farkun siniset tekstiilit.

Eijan kuntoiluhuoneesta haluttiin naisellinen ja muuntuva. Kalusteita sijoitettiin tilaan hyvin harkitusti ja kevyesti, jotta ne liikkuvat helposti pois jumpan tieltä. Yksi seinä pyhitettiin säilytyskaapistolle, jonka kirkaspeiliset ovet auttavat jumppaajaa hahmottamaan oikeat liikeradat. Huoneeseen sijoitettiin myös kevyt työpöytä. Naisellista ”bling-bling” -ilmettä huoneeseen tuo Tikkurilan Taika-maalilla maalatut metallinhohtoiset seinät. Naisellisuutta vahvistavat myös itse virkattu matto sekä itse koottava kattovalaisin. Peukutan avointa askarteluasennetta ;D!

Makuuhuoneen sängyn päädyn virkaa toimittaa tehostetapettiraita. Kattovalaisimen muotokieli toimii kaverina tälle tapetille. Omaleimaista ilmettä tuovat Ratian Saaristo -arkut, jotka toimivat yöpöytänä ja verhoavat sujuvasti sisäänsä suuremmankin kirjamäärän. Yksi kodissa esiintyvä kateuden aiheeni on makuuhuoneen yhteydessä sijaitseva mahtavan tilava pukeutumis-/vaatehuone. Luulenpa, että sellainen on joka naisen ja miksei miehenkin unelma!

Läpi kodin haluttiin säilyttää lämmin ja kodikas värimaailma. Lämpöisyys jatkuu myös saunassa, sillä sinne valittiin puumateriaaliksi sävykäs jättiläistuija. Saunan lasiosia kehystää näyttävät puulistat, jotka tuovat tilaan omaleimaista ilmettä. Pesuhuoneen seinissä on kevyesti harmahtavat laatat ja kiinteiksi säilytysratkaisuiksi suunniteltiin mosaiikkilaatalla laatoitetut kiinteät hyllyt. Suihkujen välissä sijaitseva korkea hylly kätkee taaksensa kirkkaat hyllyt, jonne shampoopullot piiloutuvat.

Aluksi sovittiin Eijan ja Kimmon kanssa koko talon kiinteiden kalusteiden sekä seinä- ja lattiapintojen suunnittelusta. Kun pääsimme projektissa eteenpäin, päätimme laajentaa projektia irtokaluste-, tekstiili ja valaisinsuunnitteluun. Näin saatiin koko kokonaisuudesta kerralla yhtenäinen ja toimiva.

Lämmin kiitos Eijalle ja Kimmolle mukavasta suunnitteluprojektista ja siitä, että sain käydä kuvaamassa kotinne! Jatketaan tästä yhteistä matkaa! :) Iloisia hetkiä ihanaan kotiinne!


Design Boulevard Kaleido Art -kisakuvat.

Kaleido Art -kuvakisa/Kettukarkki

Kaleido Art -kuvakisa/Kettukarkki

Kaleido Art -kuvakisa/Kettukarkki-perhonen

Kaleido Art -kuvakisa/Kettukarkki-perhonen

Kaleido Art -kuvakisa/Salmiakkikoru

Kaleido Art -kuvakisa/Salmiakkikoru

Kaleido Art -kuvakisa/Hay:t yhdessä

Kaleido Art -kuvakisa/Hay:t yhdessä

Design Boulevardilla on meneillään 30.6. asti Kaleido Art -kilpailu. Kilpailussa otetaan kuva/kuvia Clara Von Zweigbergkin Haylle suunnittelemista geometrisista Kaleido -tarjottimista. Kuvausaikaa on siis kesäkuun loppuun ja sen jälkeen alkaa äänestys. Kaikista kilpailukuvista valitaan 6 finaalikuvaa, joista äänestetään voittajakuva. Sekä kuvakisaan osallistujilla että äänestäjillä on mahdollisuus voittaa Design Boulevardin lahjakortti.

Minäkin päätin osallistua kisaan ja räpsin muutaman kisakuvan omista Kaleido -tarjottimistani arjen käytössä. Kisaan saa osallistua maksimissaan viidellä kuvalla. Minulla on nyt kisassa mukana 4 kuvaa, joten jätin vielä mahdollisuuden lisäinspiraatiolle yhden kuvan verran! ;)

Minun Kaleidoni ovat nyt niin trendikkäiden kettukarkkien tarjoilualustana ja korujen sekä työpöydän säilyttimenä. Mikäli Kaleido-perheeni jossain kohtaa kasvaa, haluaisin sommitella niistä seinälle kokonaisuuden. Tarjottimissa on tarjolla todella herkullisia värejä, joten niillä piristää tehokkaasti myös simppelin valkoisen sisustuksen.

Jos Kaleido ei ole vielä muuttanut kotiisi, voit käydä korjaamassa asian Design Boulevardilla Tampereen keskustassa (Hatanpään valtatie 6). Siellä palvelee ihana Karita! Tulehan kisaan mukaan!

Lisää kuvakisasta Design Boulevardin facebook-sivuilla.

 

 


Marimekko Volume 04

Pikku Ruusu

Pikku Ruusu

Marimekko on yksi suosikkibrändeistäni. Pidän näyttävistä printeistä ja Marimekollahan niitä riittää. On hämmästyttävää, miten jotkut kuosit miellyttävät vuosi toisensa jälkeen. Ne kestävät myöskin hyvin aikaa ja näyttävät tuoreilta.

Marimekon tapettivalikoima täydentyy nyt uudella kokoelmalla: Marimekko Volume 04. Valikoima sisältää aika herkku-juttuja. Ehdoton kokoelman suosikkini on Pikku Ruusu! Tästä saa useita eri sävyjä, mutta sininen sykähdytti eniten! Tapetti näyttäisi hienolta esimerkiksi pitkän eteisen päätyseinällä, jossa se tervehtisi intensiivisellä sävyllään kotiin tulijoita. Sininen on myös hyväksi unelle, joten näin syvän sininen varmaan toisi mukanaan makkariinkin syvät-hyvät unet!

Koko kokoelmaan voit tutustua tästä linkistä: Marimekko Volume 04